perjantai 27. joulukuuta 2013

Ajatuksia ensi vuodesta

Ajattelin että voisinpas kirjoittaa pitkästä aikaa, vähän ajatuksia liittyen ensi vuoteen ja Turkin matkailuun. Olen ymmärtänyt niin, että mieheni pääsee armeijasta joskus syys-lokakuun vaihteessa, jos hän pitää loman välissä. Ja jos hän ei pitäisi lomaa, tällöin hän pääsisi kuukauden aikaisemmin. Näin olen ymmärtänyt. Itse olen aina ajatellut, että tottakai hän pitää loman, ja tällöin menisin Turkkiin. Ajankohta mielellään heti kesäkuussa, jotta näkisimme mahdollisimman pian toisemme. Nyt olen kuitenkin ruvennut miettimään tosissani sitä, jos lähtisin vaihtoon Turkkiin ensi syksyksi. Antalyassa on yhteistyö koulu, jonne olisi mahdollista mennä. Eihän se varmaa ole pääsisinkö vaikka haluaisin, mutta kuitenkin tuo ajatus houkuttelee. En tiedä tarkasti, milloin koulu alkaisi syksyllä, mutta ajattelisin että ehkä syyskuun alussa. Jos näin on, tilanne on se, että jos mieheni pitäisi kesällä loman, syksyllä joutuisin olemaan ensimmäisen kuukauden yksin ennen kuin hän pääsee armeijasta. Jos taas ei, luultavasti hänen armeijansa on ohi samoihin aikoihin kuin kouluni alkaisi. Tämä kuitenkin tarkoittaisi sitä, että vielä kahdeksan kuukautta pitäisi olla erossa!? Itse olen vähän kallistunut sen puoleen, että haluan nähdä mieheni heti kun mahdollista, eli jos hän saa päättää itse lomastaan, hän pitää sen kesäkuussa ja silloin menen Turkkiin kahdeksi viikoksi. Jos vaihtoon lähtisin, kyllä kuudauden pärjäisin yksinkin. Tuo vaihtoonlähteminen on kuitenkin vielä täysin epävarmaa. Mutta kun joululomani on ohi, ajattelin mennä puhumaan asiasta tarkemmin niitä asioita hoitavan opettajan kanssa. Saa nähdä, mitä kaikkea tuleva vuosi pitää sisällään. :)


Eli tosiaan, nyt on puoli vuotta takana koulussa, ja olen tykännyt. Vielä en osaa sanoa, onko juuri oikea ala minulle, mutta on ollut kuitenkin ihan mielenkiintoinen. Ehkä keväällä oleva viiden viikon harjoittelu antaa vielä parempaa kuvaa käytännössä. Nyt on vielä reilu kaksi viikkoa lomaa, joka kuitenkin osittain menee töissä. Ensimmäinen viikko koulussa ei tule kuitenkaan olemaan kovin raskas, koska menemme Helsinkiin kahdeksi yöksi. Syynä tähän ovat matkamessut, joita odotan mielenkiinnolla!

Hyvää tulevaa vuotta kaikille! :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Piristä päivääni jättämällä kommentti! :)