torstai 2. lokakuuta 2014

Opiskelusta Turkissa ja muita kuulumisia

Tällä viikolla on ollut koulua, ainakin vähäsen. Turkin kielen kurssi oli jo toistamiseen. Se tuntuu selkeimmältä kurssilta, mitä tähän asti on ollut. Englannin tunnilla istuimme, mutta sieltä me Erasmus opiskelijat pääsimme lähtemään vähän aikaisemmin. Seuraavan kerran menemme sinne Bayramin jälkeen ja sitten katsotaan uudelleen, tarviiko meidän istua niillä tunneilla. Voi olla, että meidän täytyy käydä niillä tunneilla vain kerran viikossa, vaikka normaalisti niitä tunteja olisi kolme kertaa viikossa, tämä sen takia koska taso on meille hieman alhainen. Tiistaina taas odottelimme turhaan yhden kurssin opettajaa. Saimme opettajan kiinni puhelimitse ja vastauksena oli, että katsotaan uudestaan sitten Bayramin jälkeen, eli uusi yritys kahden viikon päästä. Toisen kurssin opettaja ilmestyi paikalle tällä kertaa. Hän totesi, että tämän lukukauden hän on tosi kiireinen, joten meidän ei tarvitse käydä luennoilla, eikä meillä ole myöskään koetta. Kuitenkin hän antoi aiheen, josta meidän tulee valmistaa esitelmä, jotain tekemistä siis kuitenkin. Tänään lisäksi osallistuin lentopallokurssille. Emme vielä kuitenkaan pelanneet, vaan siellä käytiin lähinnä tekniikkaa. Meidän neljän Erasmus opiskelijan lisäksi kaikki muut ovat turkkilaisia, eikä opettaja juuri puhunut englantia. Yksi opiskelijoista kuitenkin osasi vähän englantiakin, joten hän yritti selittää meille hieman, mitä opettaja puhui.

Tämmöstä siis tämä opiskelu täällä. Vähän erilaista mihin Suomessa on tottunut. Olen ollut melkein kuukauden jo täällä, eikä minulla hirveästi ole koulua käytännössä ollut. Vähän hukkaan menee tämä syksy opiskelun kannalta, mutta täällä nyt kuitenkin ollaan, niin pitää yrittää jaksaa opiskella sen mitä opiskeltavaa on, ja muuten vain nauttia kun voi olla täällä, ei tarvitse ainakaan palella Suomen kylmissä olosuhteissa.


Keskiviikkona oli vapaata, joten kävimme kävelemässä Antalyan keskustassa, kaleicissa eli vanhassa kaupungissa ja satamassa. Siellä oli kaunista ja etenkin ihanaa olla meren äärellä.







Huomenna olisi tarkoitus suunnata kohti Alanyaa. Meillä on vapaata koulusta perjantaista tiistaihin, koska on Kurban Bayrami. En tiedä varmaa kuinka kauan olemme Alanyassa, mutta silti mukava vaihtaa maisemaa vähäksi aikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Piristä päivääni jättämällä kommentti! :)