torstai 31. joulukuuta 2015

Lyhyt katsaus vuoteen 2015

Tammikuun 7. päivä palasin takaisin Suomeen oltuani vaihdossa Turkissa neljä kuukautta. Ensimmäistä kertaa lähtö ei tuntunut niin raskaalta, sillä tiesin mieheni tulevan jonkun ajan päästä perässä. Paluumatkalla poikkesin Tampereella ystäväni luona ja viikonloppu meni perheen luona. Sitten oli kuitenkin jatkettava Ouluun, jossa suoritin kahden kuukauden harjoitteluni. Tammikuun viimeinen päivä sain mieheni viimeinkin Suomeen. Ouluun hän saapui vasta aamuyöllä, eli helmikuun puolella.


Koko helmikuun olimme Oulussa. Paitsi mieheni noin viikkoa ennen ystävänpäivää hyppäsi ystäväni autoon ja matkusti hänen mukanaan perheeni luo. Tällöin hän tapasi ensimmäistä kertaa perheeni, ainoastaan yhden veljistäni hän oli tavannut Alanyassa aiemmin. Takaisin hän tuli viikkoa myöhemmin, kun vanhempani ja nuorin veljeni tulivat Ouluun yhdeksi yöksi. Tuolloin kävimme yhdessä Break Sokos Hotel Edenissä kylpemässä ja ensimmäistä kertaa maistamassa Pannukakkutalon herkullisia pannukakkuja. Helmikuussa teimme myös mieheni ja ystäväni kanssa lyhyen reissun Rovaniemelle siellä asuvan ystävämme luokse. Tuolla reissulla mieheni kokeili ensimmäistä kertaa hiihtoa ja ihan vähän myös luistelua.


Oulussa olimme enää maaliskuun alun. Matkasimme Kajaaniin käyden välissä perheeni luona. Niin koitti paluu takaisin koulunpenkille ja suomalaiseen opiskelutyyliin. Maaliskuu taisi mennä aika pitkälti opiskellen. Kuhmossa olin päivän reissun, mutta se liittyi meidän majoitusyrityksen toiminta -moduuliin ja kohteena oli ainoastaan Kalevalahotelli.


Huhtikuu oli myös opintopainotteinen. Mieheni on kuitenkin syntynyt huhtikuussa, joten vietimme hänen synttäreitään silloin. Huhtikuussa meillä oli opintomatka Helsingissä, joka sisälsi paljon hotellivierailuja ja vierailun esimerkiksi Hartwall Arenalla ja Silja Serenadella. Vapaa-aikaakin jäi kivasti.


Minulla oli koko toukokuun ajan vielä koulua, sillä viimeisellä viikolla suoritimme järjestyksenvalvojakortin. Toukokuussa teimme toisen visiitin Kuhmoon Kalevalahotelliin. Toukokuu oli ihanaa aikaa käydä käveleskelemässä, kun alkoi näyttää niin kesäiseltä. Ihan kuun lopulla menimme kotipaikkakunnalleni ja aloitin työt ja juhlimme parit ylioppilasjuhlat. Miehelleni myönnettiin oleskelulupa toukokuussa.


Kesäkuu menikin töitä tehden. Myös mieheni aloitti kuukauden mittaisen pätkän metallihommissa. Juhannusta vietimme perinteiseen tapaan kokolla käyden. Välillä tuli käytyä pyöräilemässä ja muuten ulkoiltua.


Heinäkuussa on festivaalit, joten töissä oli hyvin kiireistä silloin. Joku päivä kävimme mieheni ja veljeni kanssa Powerparkissa. Minä ja veljeni olemme hurjapäitä ja haluamme kaikkiin laitteisiin. Ainut rajoittava tekijä on joistakin laitteista tuleva huono olo, jonka takia esimerkiksi Pegasusiin ei tällä kertaa menty. Miestä en puolestaan kovin moniin hurjiin laitteisiin saanut. :D Heinäkuussa teimme myös pienen reissun Jyväskylään ystäviemme luokse, jonka jälkeen kävimme vielä Kajaanissa.


Elokuussa maalasin yhden huoneen seinät. Mies osallistui myös vähän, mutta pääasiassa minä hoidin homman. Perheeni kotona ei ole enää paljoa seinäpinta-alaa jäljellä, jota minä en olisi maalannut. :D
Elokuussa tein viimeiset työtunnit tämän kesän osalta. Sitten tuli helteet ja oli aika lähteä reissuun. Eli kävimme mieheni serkun luona Norjassa, Helsingissä hengailimme jonkin aikaa ja lopuksi vielä viikon Turkissa. Ensimmäistä kertaa matkustimme yhdessä lentokoneella ja oli niin ihanaa lähteä Turkistakin yhdessä, kun on tottunut siihen, että matkustaa yksin. Elokuun viimeinen päivä alkoikin taas koulu. Mies aloitti maahanmuuttajien kotouttamiskoulutuksen. 


Syyskuu jälleen oli hyvin koulupainotteinen. Niin se tahtoo olla, aina kun koulua on, niin silloin on paljon tekemistä sen suhteen. Opinnäytetyöprosessi alkoi ja tuli valita aihe. Kuun viimeinen päivä lähdimme opintomatkalle Hossaan ja Suomussalmelle. Matka liittyi hyvinvointimatkailumoduuliin. Oli erittäin mukava kokemus. 


Lokakuun alussa oli Joutenlammen Kekrijotos, jota minun ryhmäni oli järjestämässä yhdessä Tekniikan Urheilijoiden kanssa. Tapahtuma oli erittäin onnistunut ja saimme hyvää palautetta. Mies oli myös juoksemassa siellä. Itse hoidin videokuvauspuolen ja videon editoimisen. Lokakuussa oli syysloma, jolloin olin viikon perheeni luona. Koulujuttuja ja kavereiden näkemistä, sekä perheen kanssa yhdessäoloa. Opinnäytetyön aiheanalyysi valmistui lokakuussa. 


Marraskuussa meillä oli päivänmittainen opintomatka Kolille, joka oli myös erittäin kiva reissu. Kolmena päivänä olin töissä Korpikansa seikkailee -testauskiertueella. Se siis liittyi osana meidän hyvinvointimatkailumoduulia. Marraskuussa juhlin omia synttäreitäni. Ihana päivä olikin, kun mieheni ja ystäväni olivat järjestäneet yllätyksen. 


Joulukuu meni jouluisissa tunnelmissa. Joululauluja, kynttilöitä, jouluvaloja, lahjojen ostoa. Sain viime vuodelta jääneet rästikurssit suoritettua, mikä helpotus. Muutenkin helpottaa, kun selvityi kaikista syksyn kursseista. Ainoastaan oparisuunnitelmaa pitäisi tehdä loman aikana. Se on kuitenkin vähän jäänyt, mutta onhan tässä vielä aikaa. Joulun viettoon matkasimme perheeni luokse. Mieheni veli saapui myös joukkoon. Joulu meni perinteiseen tapaan. Tapaninpäivänän ajelimme takaisin Kajaaniin ja nyt olemme olleet jo pari päivää Vuokatissa ja täällä olemme vuodenvaihteen yli. 


Siinä lyhykäisyydessään tämä vuosi, ainakin asiat jotka muistuivat mieleen. Saa nähdä, mitä tuleva vuosi pitää sisällään. Mitään uudenvuodenlupauksia minulla ei ole ollut tapana tehdä, enkä aio tehdä nytkään. Toivotankin onnellista, tulevaa vuotta teille kaikille! :) 

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Joulu

Meidän joulumme sujui perinteisesti suomalaiseen tapaan ja oman perheeni perinteitä noudattaen. Muutama päivä ennen aattoa lähdimme mieheni ja isäni kanssa etsimään kuusta metsästä. Vaikka isälläni ei ollutkaan etukäteen katsottuna hyvää kuusta, löytyi sopiva melko pian. Se sahattiin poikki ja kuusi mukana palasimme takaisin kotiin. Siitä seuraavan yön aamuyöllä olimme hakemassa mieheni veljeä junalta. Nukkumapaikkojen suhteen täytyi vähän sumplia lisää, mutta niin vain kaikille löytyi paikka, jossa majoittua.

Aattoa edeltävänä päivänä toimme kuusen sisään ja laitoin mieheni ja hänen veljensä koristelemaan sen. Kaunis kuusi tuli. Yöllä oli tullut vähän lunta. Illemmalla kun näytti olevan vähän tylsää, kehotin heitä menemään pihalle tekemään lumiukko. Itse leivoin mokkapaloja samanaikaisesti. Yhden lumiukon sijaan valmistuikin kaksi lumiukkoa. Vein porkkat heille, jotta he saivat nenät ukoille ja kävin laittamassa pipot ja huivin. Toinen lumiukko kättä laitettaessa meni niin kallelleen, että se kaatui myöhemmin. Eikä toinen lumiukko selvinnyt yön yli, vaan oli sulanut melkein kokonaan. Kuvat jäivät muistoksi.

Aattona oli vielä lunta ja todella kaunis päivä. Aurinkoakin näkyi vähän. Jouluaatto alkoi jouluruualla. Syötävää löytyi kaikille, vaikka mieheni ja hänen veljensä eivät kinkkua syökään. Päivällä kävimme aattohartaudessa, jonka jälkeen tuli herkuteltua. Illemmalla jaoimme lahjat, tai itse asiassa mieheni otti tämän roolin. Myöhemmin illalla suuntasin vielä serkkujeni kanssa jouluyön messuun. Se oli niin ihanan tunnelmallinen, samoin kuin aattohartauskin. Se tunne kun täysi kirkko laulaa laulua "Maa on niin kaunis" tai kun keskiyön jälkeen istumme kirkossa laulamassa laulua "Jouluyö, juhlayö" <3

Joulun vietto sujui kivasti. Mieheni ja hänen veljensä olivat muuten kaikessa mukana, paitsi kirkkoon he eivät tulleet. Sen suuremmin en heidän ajatuksiaan joulunvietosta kysynyt, mutta mieheni veli totesi, että vähän niin kuin heidän Bayram. Joulupäivä ja Tapaninpäivä meni sukulaisia nähden. Tapaninpäivänä suuntasimmekin jo takaisin Kajaaniin, sillä mieheni ja hänen veljensä alkoivat jo pitkästyä pikkupaikkakunnalla. Itse ajelen vielä takaisin kotikotiin vuodenvaihteen jälkeen. Vuodenvaihteen olemme Vuokatissa kaverin mökillä.







perjantai 18. joulukuuta 2015

Joulunaikaa

Joulunaika on ihanaa. Siinä on jotain taianomaista. Joulu tulee, on sen tuloon valmistautunut jollain tapaa tai ei. Jotkut ehkä hyppivät kaupoissa ostaen lahjoja ja siivoavat kotia hikihatussa ja huokaisevat vasta jouluaattona. Jotkut taas eivät suuresti valmistaudu joulun tuloon mitenkään, vaan antavat sen vain tulla. Itse sijoitun jonnekin tuolle välille. Tärkeintä joulussa kuitenkin on sen perimmäinen syy, miksi me sitä oikein vietämmekään. Kaiken muun keskellä olisi hyvä hiljentyä myös sanan äärelle.

Itse monen muun joukossa alan fiilistelemään joulutunnelmissa jo ennen joulua. Tähän fiilistelyyn kuuluvat erityisesti kynttilät ja joulumusiikki. Lumi osaltaan luo sitä oikeanlaista tunnelmaa. Läheisilleni käyn ostamassa lahjan jos toisenkin. Kauneimpia joululauluja on myös päästävä laulamaan kirkkoon, mikäli se vain sopii aikatauluun. Tänä vuonna tosin paikka oli eri, jossa niitä olimme laulelemassa. Kuusi tuodaan sisälle ja koristellaan vähän ennen aattoa. Se on niin ihana tunne, kun välillä tulee niin hyvä fiilis ja tuntuu että vain pursuaa rakkautta.

Meidän jouluaattomme alkaa jouluruualla, kun isäni on tullut navetasta. Ruuan jälkeen lämmitteillä on joulusauna, siellä käy ken haluaa. Jouluaaton hartaus on kuulunut aina meidän perheemme jouluaattoon. Kirkon jälkeen tarjolla on pientä makeaa ja päivä menee miten milloinkin. Iltanavetan jälkeen juomme joulukahvit ja jaamme lahjat. Omaksi perinteekseni jo muutaman vuoden ajan on tullut käynti jouluyön messussa. Se on niin ihanan tunnelmallinen. 

Tänä vuonna mieheni on ensi kertaa joulunaikaan Suomessa ja täten osallistuu ensimmäistä kertaa minun perheeni joulunviettoon. Saamme kuitenkin toisenkin turkkilaisen mukaan joulunviettoomme. Mieheni veli on nimittäin tulossa Suomeen ennen joulua, joten myös hän pääsee kokemaan suomalaisen joulun. Ihanaa viettää joulua rakkaiden ympäröimänä. 

Toivotan teille kaikille siunattua ja rakkaudentäyteistä joulunaikaa! 


maanantai 30. marraskuuta 2015

Synttäripäivä

Aiemman postauksen lopussa kirjoitin, että en aio tehdä mitään kummempaa tänään, ainoastaan koulujuttuja ja muuta tavallista. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat täysin, enkä koulutehtäviin koskenutkaan koko iltana. Koulusta kotiin tullessani minua nimittäin odotti ihana yllätys. Pöytä oli koristeltu jouluvaloin ja oli kakku ja muuta pientä. Tämän takana oli mieheni ja ystäväni ja pian paikalle saapui myös toinen ystäväni. Yllätys oli erittäin onnistunut, sillä mitään tällaista en olisi osannut odottaa!


Herkutteluhetken jälkeen lähdimme keilaamaan. Ensimmäinen kierros meni minun osaltani hyvin ja sain parhaan tuloksen. Toinen kierros taas ei ollut kovin menestyksekäs, mutta mieheni taas rikkoi minun ennätykseni. Siinäpä onkin minulle seuraava tavoite saavutettavaksi. :D 


Tänään myös Kajaanin kaupunginkirjasto juhli 30-vuotisen taipaleen kunniaksi. Sen vuoksi siellä Trio Mustonen, Syväniemi & Järvinen oli esittämässä 80-luvun musiikkia ja yleisöllä oli mahdollisuus laulaa mukana. Kävimme siellä kuuntelemassa ja laulelemassa. Näin myös Rovaniemellä asuvaa ystävääni, joka oli täällä käymässä. Ilta jatkui meidän luonamme. Oli todella mukava ilta, kiitokset siitä ihanalle miehelleni ja ystävilleni!


sunnuntai 29. marraskuuta 2015

22

Enää noin yksi vuosi jäljellä valmistumiseeni restonomiksi. Kunhan saan oparin ja kaikki muutkin kurssit suoritettua loppuun aikataulun mukaisesti... mutta enköhän! Jännittävää nähdä, mitä sen jälkeen tuleman pitää.

Meillä on kaksi koiraa kotikotona. Beaglejä molemmat. Toinen on jo vanhus, reilun 12 vuoden ikäinen ja toinen taitaa olla reilun seitsemän vuoden ikäinen.



Minulla on kolme veljeä. Yksi iso sellainen ja kaksi nuorempaa (isokokoista kuitenkin) veljeä. Minä olen pitkä, mutta kaikki ovat minua vielä pidempiä, jopa nuorin, joka pääsee ripeille ensi kesänä. Juhlat siis tiedossa!

Reilu neljä vuotta olemme olleet yhdessä mieheni kanssa. Tuntuu että olisimme tunteneet toisemme vielä pidempään.

Olin viisivuotias, kun opin lukemaan. Osasin siis lukea ennen kouluun menoa. Tuta oli se, joka minua opetti <3

Nauran tuolle tietokoneelle :D

Olen käynyt kuusi kertaa Maata Näkyvissa -festareilla peräkkäisinä vuosina rippikouluikäisestä asti. Kun muutin Kajaaniin, en ole enää päässyt käymään.

Minulla on yhteensä vain seitsemän serkkua, kun miehelläni niitä on varmaan melkein 200!

Olen käynyt Turkissa yhteensä kahdeksan kertaa. Jotkut ovat olleet lyhyempiä reissuja ja jotkut taas pidempiä. Pisimmäin ajan olin siellä viime syksynä, kun olin vaihdossa neljä kuukautta.


Yhdeksänvuotiaana tykkäsin Gimmelistä. Minulla oli heidän julisteitaan seinällä ja kerran meillä oli parin kaverin kanssa pyjamabileet, jolloin meikkasimme ja puimme itsemme esittämään bändin jäseniä.

Mies on ollut nyt Suomessa yhteensä kymmenen kuukautta. Aikaa menee hirveän nopeasti. Hyvin on kuitenkin sopeutunut jo tänne, vielä kun sen kielen vain oppisi.


Kun olin yksitoistavuotias, Antti Tuisku esiintyi kotipaikkakunnallani, mikä oli silloin iso juttu. Keikan jälkeen odotimme, että hän olisi tullut kirjoittamaan nimmareita, mutta ei tullut. :(

Mieheni perheessä on yhteensä kaksitoista henkeä. Äiti ja isä, joilla on kymmenen lasta, viisi tyttöä ja viisi poikaa. Mieheni on lapsista toiseksi vanhin. Hänellä on yksi vanhempi sisko.

Vuonna kaksituhattakolmetoista syksyllä aloitin opiskelemaan restonomiksi. Yläasteen jälkeen minulla ei ollut vielä mitään hajua, mitä haluaisin tulevaisuudessa tehdä, joten jatkoin lukioon monen muun joukossa. Kun lukio lähestyi loppuaan, en ollut edelleenkään keksinyt mitään minua kiinnostavaa ammattia. Tuolloin hain vain sosiaalialalle, mutta olin päättänyt pitää välivuoden, pääsin sitten sisälle tai en. En kuitenkaan päässyt ja hyvä niin, sillä muuten voisin olla nyt väärällä alalla. Tuolloin ajattelin matkailualasta, että sitä en voisi edes harkita, koska olen niin huono kielissä. No, en minä vieläkään mikään kielitaituri ole, mutta ainakin olen kehittynyt jonkin verran, eikä kynnys ruveta puhumaan esimerkiksi englantia ole niin suuri kuin aiemmin. Edelleen tulevaisuus on täysin avoinna, mutta ala on ollut erittäin mielenkiintoinen ja mahdollisuuksia tämän koulun jälkeen on monia, ja hieman itselle on alkanut selkiytyä niitä omia kiinnostuksen kohteita. Mutta aika näyttää, mitä sitä loppujen lopuksi päädytään tekemään. :)

Bloggerin mukaan minulla on neljätoista seuraajaa. Kuitenkin julkaistessani postauksen sivun katselumäärät nousevat paljon, jonka perusteella ajattelen lukijoita olevan todellisuudessa enemmän. Olisikin mukava kuulla, keitä tätä blogiani oikein lukee. Joten olisi kiva saada kommentteja ja kuulla teistäkin jotain. :)

Viisitoistavuotiaana olin Porissa valtakunnallisilla NY-messuilla. Meillä oli oma nuori yritys, Pumps NY, joka myi karkkeja ja kolikkopankkeja. Siellä pääsimme kävelemään punaista mattoa pitkin hienosti pukeutuneina yleisön hurratessa. :D

Harrastin yleisurheilua nuorempana monta vuotta. Aikalailla kaikkea on tullut kokeiltua, myös aitajuoksua ja seiväshyppyä. Olin varmaan kuusitoistavuotias, kun olin viimeisimmän kerran yleisurheilukisoissa, juoksemalla viestissä.

Seitsemäntoistavuotiaana matkustiin Turkkiin ensimmäisen kerran. Teimme matkan yhdessä pari vuotta minua nuoremman pikkuserkkuni kanssa. Oli lähellä ettemme varanneet matkoja Kosille, mutta ne sitten kerkesi mennä, niin päädyimme matkustamaan Alanyaan. Tarvitsimme lupalaput vanhemmilta, sillä olimmehan alaikäisiä. Olimme Alanyassa viikon ja tällöin tapasimme mieheni kanssa ensimmäisen kerran.


Olin juuri täyttänyt kahdeksantoista vuotta, kun matkustin ensimmäistä kertaa yksin lentokoneella. Tämä oli kaikenkaikkiaan toinen kerta lentokoneessa, mutta ensimmäinen kerta, jolloin konetta piti vaihtaa. Se oli jännittävää! En edes tiennyt Istanbulin kentällä, minne minun piti mennä. Onneksi sain apua kysyttäessäni ja löysin oikeaan paikkaan.


Olin yhdeksäntoistavuotias, kun menimme naimisiin mieheni kanssa. Näin jälkikäteen ajateltuna se tuntuu hurjalta päätökseltä noin nuorena ja niin nopeasti, mutta tässä me edelleen olemme <3

Kun olin kaksikymmentävuotias, lähdin vaihtoon Turkkiin. Vaikka Turkki olikin ennestään tuttu maa, opiskelu siellä oli uutta. Oli hyvin mielenkiintoinen kokemus, vaikka ammatillisesti en hirveästi hyötynyt siitä sen takia, että meille ei juuri mitään luentoja pidetty vaan pääsin aika helpolla loppujen lopuksi. Tuolla kerralla tuli kuitenkin nähtyä paljon uusia paikkoja Turkissa ja sain uusia tuttavuuksia eri maista.


Vietin synttäreitä Turkissa ensimmäisen kerran, kun täytin kaksikymmentäyksi. Mitään isoja juhlia emme pitäneet, vaan kutsuimme muutaman kaverin kylään ja ostimme kakun ja vähän keksejä. Kakku oli niin hyvää!!


Ja nyt olen kaksikymmentäkaksivuotias! Mitään ihmeellisempiä suunnitelmia ei tämän päivän suhteen ole, ihan perusarkea ja koulujuttuja. Kiitokset Nealle tällaisesta synttäripostausideasta. :)

perjantai 20. marraskuuta 2015

Opintomatka Kolilla

Viime tiistaina teimme opintomatkan Pohjois-Karjalaan Kolille. Aikaisemmin olimme yön reissulla Hossassa ja Suomussalmella. Tämä matka oli kuitenkin päivän mittainen. Matkaan meni odotettua enemmän aikaa, joten se hieman vähensi aikaamme kohteessa. Alussa kävimme katselemassa maisemia Ukko-Kolin huipulla. Sää ei ollut selkeä, joten kovin pitkälle ei pystynyt näkemään. Maisema oli kuitenkin upean luminen ja lunta siellä olikin enemmän kuin Kajaanissa, vaikka etelässäpäin oltiin. Pahoittelut etukäteen huonolaatuisista kuvista.





Maisemien katselun jälkeen meillä oli esittelykierros Kolin luontokeskus Ukossa. Kierros oli englannin kielellä, sillä mukana oli englanninkielisen koulutuksen liikunnanopiskelijoita. Meille näytettiin myös Mustarinta - Elokuva Kolista.




Luontokeskuksesta siirryimme Break Sokos Hotel Koliin, jossa pääsimme vihdoin syömään keittolounasta. Keittoa oli vain yhdessä tarjoilupadassa yhdeltä puolelta otettavana, jolloin jono liikkui melko hitaasti. Vaikka oli tiedossa, että meitä on tulossa iso ryhmä, loppui keitto aika nopeasti ja monet joutuivat odottelemaan aikansa, että kuin sitä tuli lisää. Paikka oli kuitenkin hieno ja maisemat todella upeat. Paikan ravintolapäällikkö (muistaakseni..) kertoi meille ruuan jälkeen hotellista.




Sen jälkeen oli kaikkien odottama osuus eli kylpylään meno. Kylpylä ei onnekseni ollut tavallinen suomalainen kylpylä, joissa en niin välitä käydä, vaan uniikki hemmottelu- ja maisemakylpylä. Ennen kylpylään menoa saimme kaikki kylpykiulun, jonka sisällä oli Lumenen tuotteita, joita pystyimme käyttämään kylpylässä. Miinuksena oli ahtaat pukeutumistilat, jotka olivat vain yhden käytävän mittaiset. Kaapit olivat molemmin puolin ja välissä oli penkit. Tilaa penkkien ja kaappien väliin ei kovin paljon jäänyt ja varsinkaan jos jonkun täytyi mennä ohi. Mutta ehkä se ei ole suunniteltukaan näin isoille ryhmille.


Kuitenkin itse kylpyläkokemus oli mukava. Siellä on mahdollista kokeilla jalkakylpyä, jonka sekaan voi halutessaan sekoittaa suolakidekuorinnan jaloille. On paljon muitakin altaita. On valo-ääniallas, jossa kuului musiikkia kun painoi korvat veden alle, normaali poreallas, kylmäallas, kylmä-kuuma allas jaloille, joka jäi minulta kokeilematta, ja ulkopaljuja, joissa voi ihailla Kolin luontoa ja vaaramaisemia, ainakin nettisivujen mukaan. Tosin paljussa istuessani en nähnyt maisemia, vaan nähdäkseni ne jouduin nousemaan hiukan. Eikä näillä ilmoilla kauan tarkene niitä ihailla.

Tarjonta ei kuitenkaan pääty altaisiin, vaan on myös erilaisia suihkuja ja saunoja. Siellä on Kolin Kuohu -kylmä suihku, jossa ketjusta vetämällä saa kylmää vettä niskaan, hrrr. Lisäksi on elämyssuihkuja, jotka olivat hauskoja. Niissä saa itse napista painamalla valita, millaisen suihkun haluaa. Veden lisäksi tulee valoa ja ääntä teeman mukaisesti. Saunoja on kolme erilaista: suomalainen sauna "Tuli" 80-90 C, aromisauna "Kivi" 60-70 C ja höyrysauna "Vesi" 40-50 C.

Kylpylässä on myös Relax-huone, jossa pystyy rentoutumaan lämpöpedissä ja juomaan teetä ja syömään hedelmiä. Tähän en kerennyt kuitenkaan juurikaan tutustua, sillä aikaa ei niin paljon ollut, mikä oli hieman harmi. Lähes kaikki tuli kuitenkin nähtyä ja testattua.

Tuonne olisi kiva mennä joskus ajan kanssa, ehkä mieluummin kesäaikaan. Ensin patikoisi, jonka jälkeen rentoutuisi kylpylässä. Kuulostaisi hyvältä!

Kylpyläkokemuksen jälkeen lähdimme paluumatkalle. Perillä Kajaanissa olimme kuudenaikoihin.