lauantai 31. lokakuuta 2015

Joutenlammen Kekrijotos

Tässä postauksessa jaan vain yhden videon tänne. Kyseinen video on tämän vuoden Joutenlammen Kekrijotokselta. Järjestettiin tämä yhdessä Tekniikan Urheilijoiden kanssa. Kyseessä on siis juoksutapahtuma, jossa lenkin pituutena on 10 kilometriä. Tapahtumassa oli lapsiparkki, kotakahvila, yhteinen alkulämmittely ja juoksun jälkeen oli mahdollista käydä saunomassa ja uimassa. Mun tehtävänä oli videokuvailla ja niistä videopätkistä kokosin sitten tällaisen videon, jossa näkyy pätkiä tapahtumasta. :)



torstai 22. lokakuuta 2015

Ihana, kamala Turkin matka

Heippa. Pitkästä aikaa jatkan meidän matkakertomusta siitä, mihin viimeksi jäin. Pahoittelut pitkästä postauksesta. Kun olimme päässeet Suomeen ja Helsingin keskustaan, tapasimme siellä pari mun kaveria, ja sen jälkeen kävimme kirjautumassa hotelliin. Viime harjoittelusta sain majoituslahjakortin, joka kävi kaikissa Sokos Hotelleissa. Käytimme sen yöpymällä Sokos Hotel Tornissa.


Ilmat suosi meitä edelleen, oli ihanan aurinkoista. Helsingissä meillä oli aikaa yksi ilta ja yksi kokonainen päivä, jonka jälkeen yönä suuntasimme lentokentälle. Meillä kävi tosi hyvä tuuri, sillä juuri silloin oli taiteiden yö, jonka takia yöbussit kulkivat poikkeuksellisesti torstai-perjantai yönä. Helsingissä aika meni pitkälti kävellen eri paikoissa, esimerkiksi Katajanokalla ja Suomenlinnassa, ja nauttien jäätelöä tuomiokirkon portailla. Iltapäivällä kävimme syömässä kaverimme työpaikalla, ja illan ja yön lähtöön asti olimme minun sukulaisteni luona.






Lensimme perinteisesti Turkish Airlinesilla ja menomatkat menivät hyvin, ilman mitään ongelmia. Ongelmat alkoivat vasta Antalyassa, laukkuja odotellessa, jotka eivät sitten tulleetkaan. Tämä ärsytti niin suunnattomasti. Toisen kerran Turkish Airlinesilla matkustaessani, kun laukut ovat jääneet Istanbuliin ja vielä näillä helteillä. Siinä mielessä olin onnekas, kun kaikki tarvittavat hygieniatarvikkeet, piilarinesteet ym. olivat käsimatkatavaroissa, mutta siellä minulla ei ollut kuitenkaan vaihtovaatteita. Sillä helteellä ilman vaihtovaatteita, not nice. No joo, kyllä miehen perheen luona oli jotain miehen vanhoja t-paitoja ym, joita sitten käytin paremman puutteessa. Eipä iskenyt vaatekriisi, kun ei juuri ollut valinnanvaraa. Itselleen mies otti vaatteita serkkujensa vaateliikkeeistä ja minäkin sain puhtaita boksereita. Perjantaina olimme tulleet Turkkiin. La-su yönä oli tullut pari viestiä laukuista, ette ne olisi löydetty, joten odotukset niiden saamisesta oli suuret. Päivä kuitenkin meni, eikä mitään kuulunut. Menin melko aikaisin nukkumaan, koska perheen luona ei ollut nettiä käytettävissä, enkä muiden keskusteluista mitään ymmärtäisi, niin ei juuri ollut tekemistä. Kuitenkin sinä iltana puoli kahdentoista tienoilla oltiin soitettu pari kertaa. Kolmanteen soittoon, hieman ennen kahtatoista vasta heräsin, mutta en kerennyt vastaamaan. Tajusin heti, että kyse olisi laukuista. Yritin soittaa takaisin, mutta puhelimeen "vastasi" automaatti. Laukut jäivät siis saamatta siltä illalta. Tiistaina saimme tiedon, että laukut tulisivat. Jossain vaiheessa kuljettajan matkaa kohti Alanyaa mieheni puhui puhelimessa hänen kanssaan ja kuljettaja oli puhunut jotain, että voitaisiin antaa hänelle kebabrahaa! Siis me oltiin jouduttu odottamaan meidän laukkuja viisi päivää ja joka päivä soiteltiin laukkujen perään (jota ei muuten olisi kannattanut tehdä, puheluista tuli kiva pikku lasku...) ja kun viimein ne meille tuodaan, niin en kyllä siitä odottelusta enää maksaisi! Kun kuski oli saapunut Alanyaan ja mieheni puhui hänen kanssaan, niin silloin kuski oli kysynyt sijaintiamme ja sanonut, ettei ole käynyt ennen Alanyassa. Niin, siis tyyppi joka on tuomassa meidän ja muiden ihmisten matkalaukkuja Antalyasta, ei ole käynyt ennen Alanyassa. Ennen kuin me saimme laukkumme, hän oli käynyt vielä Mahmutlarissa. Mutta odottelun jälkeen viimein myös me saimme laukkumme. Loppu hyvin, kaikki hyvin ja pääsinkin heti antamaan tuliaiset.

Paluumatkalla puolestaan saimme laukut. Meidän ensimmäinen lentomme oli kuitenkin myöhässä, joten Istanbulissa piti jälleen kiirehtiä. Passintarkastuksessa jouduimme erilleen toisistamme kansallisuutemme takia. Ohjeistin miestäni menemään jonon ohi, pahoittelemaan asiaa ja toteamaan, että on kiire seuraavalle lennolle. Näin minä tein. Ei tuntunut kyllä kivalta mennä ohi pitkän jonon, pujotella ihmisten välistä ja pahoitella etuilemista, mutta lennolle olisi kerettävä. Olin myös sanonut miehelleni, että näkisimme jonojen toisella puolen. Kun olin viimein päässyt passintarkastuksesta läpi, oli aikaa kulunut melko paljon, enkä nähnyt miestäni. Olin ajatellut hänen olevan nopeampi. Panikoin siinä hetken, katselin ympärilleni ja mietin, mitä jos hän onkin jo mennyt portille. Soittaa en voinut, sillä hänen prepaid-liittymä ei toiminut Turkissa. Lähdin itse kiireesti portille, jonne oli matkaa. En nähnyt miestäni myöskään portilla ja ihmiset olivat jo menossa lentokenttäbussiin. Kyselin virkailijalta, paljonko on aikaa, että portti sulkeutuu ja vastaukseksi sain 5 minuuttia! Pieni paniikki, että ennättäisimmekö koneeseen. Lähdin juoksemaan takaisinpäin, mutta onneksi mies tuli vastaan heti ensimmäisissä  liukuportaissa, mikä helpotus! Kyselin, miksi hänellä oli mennyt niin kauan passintarkastuksessa, niin vastauksena oli se, että hän ei ollut mennyt jonon ohi, vaan odotti kiltisti omaa vuoroaan. Oli toki meinannut aluksi, mutta kun hän oli maininnut kiireestä, muut olivat todenneet, että niinhän meillä kaikilla. Loppu hyvin tässäkin, vaikka hieman oli kuuma kaiken sen juoksun jälkeen! Hieman kyllä harmittelin, etten varannut suoria lentoja ja maksanut vähän enemmän.




Huh, mikä kuumuus Turkissa! En tajua, miten olen tottunut siihen pidempiä aikoja ollessa. Eikä miehen perheen kotona ole ilmastointilaitetta, niin sama onko siellä tai ulkona, niin koko ajan hikisenä, eikä marketissakaan viitsi pidempään hengailla. Ensimmäisen yön nukuin yhdessä huoneessa, ilman tuuletinta, koska olemassa oleva tuuletin oli rikki. Pystyin siihen todennäköisesti väsymyksen takia, seitsemältä heräsin kuumuuteen. Seuraavana päivänä perheen isä osti tuulettimen, joten toinen yö meni sen kanssa. Tuuletin kesti täysin ehjänä yhden päivän. Kolmantena päivänä kun mieheni veli sen avasi, en tiedä tarkkaan kuinka, mutta siitä lensi suojakuori pois ja yhdestä ropellista palanen. Suojakuori saatiin takaisin ja tuuletin toimi edelleen, mutta se väpätti ääntä pitäen. Sen jälkeen nukuimmekin parvekkeella. Aamuisin kahdeksaan aikaan oli kuitenkin pakko siirtyä sisälle, sillä aurinko alkoi paistamaan niin kuumasti. Yksi yö tuntui viileämmältä ja palelin. Seuraavan päivän iltana tunsin tulevani kipeäksi, ja yksi päivä meni sairastellessa. Miehen perheen kotona ei ole sänkyjä. Yhdessä huoneessa on kasa patjoja ja tyynyjä, josta joka ilta kukin käy ottamassa patjan ja tyynyn itselleen ja valitsee huoneen tai parvekkeen, jossa aikoo nukkua. Viikon ajan menee noin, mutta pidemmällä ajalla kaipaan jo pehmeää sänkyä ja puhtaita lakanoita.


Sunnuntaipäivänä keskustassa näkyi paljon poliiseja, jotka liikkuivat useamman poliisin joukoissa. Turkin lippuja näkyi kaikkialla ja monet kurdit olivat sulkeneet liikkeensä. Olikin jo tiedossa, että illalla tulisi olemaan taas jonkinlainen mielenilmaus. Illalla pysyttelimmekin kotona ja katselin parvekkeella, kun helikopterit pörräsivät ympäriinsä. Ambulansseja kuului menevän, mutta en kuitenkaan tietäisi siellä olleen suurempia ongelmia. Kyynelkaasua oli kuulemani mukaan laitettu.




Yksi päivä olimme kylässä. Perusmeininkiä, eli siellä oli ainakin 13 lasta, vaikea pysyä laskuissa kun kaikki eivät olleet samassa tilassa samaan aikaan. Naisia puolestaan oli viisi ja heidän kaikkien lisäksi minä, mieheni ja hänen serkkunsa. Söimme kaikki yhdessä siellä, riisiä keitettiin iso kattilallinen, salaattia oli paljon ja kanaa myöskin. Ruokajuomana minulla oli oma markettivesi, muut joivat limsaa. Se erityisesti kiinnitti huomioni, että kaikille pienille lapsillekkin annettiin limsaa. Muuten paljolti "hengailin" lasten kanssa, kuten normaalisti tulee tehtyä. Kurdin kieltä kun en ymmärrä juuri ollenkaan, niin en edes yritä pysyä kärryillä keskusteluista.



Toiseksi viimeisenä päivänä menimme porukalla Ulasiin. Otimme tarvikkeet grillausta varten ja päätimme mennä taksilla, sillä se olisi sujuvampaa isolla porukalla. Mieheni (ja taisi joku toinenkin olla) oli jo ulkona ennen kuin muut tulimme ja oli kysynyt taksimatkan hintaa. Vastauksena oli saanut 30tl. Taksikuski oli varmaan odottanut paria tyyppiä kyytiin. Kun loppuporukkakin tuli ulos, taksikuski huomasi, että meitä onkin parin tyypin sijaan 11. Tällöin hän vitsaili, että jos olisi tiennyt, paljonko meitä on, hän olisi pyytänyt 100tl matkasta. :D Kuski kuitenkin kuljetti meidät perille ensiksi lupaamallaan hinnalla. Paikan päällä etsimme sopivan paikan, johon jättää kamat, ja sitten uimaan! Itseäni tosin hieman mietitytti kanaa grillatessa sen pitkä lämpimässäolo aika ja ne hygieniapassikurssilla opitut lämpötilamääräykset. En tiedä, milloin meidän kanat oli ostettu, mutta ainakin ne olivat koko matkan kerenneet olla kuumassa ja sen lisäksi odottivat grillaamista sen ajan, kun porukka kävi uimassa. Mutta kaikki sitä söi, eikä mitään tullut! Kanojen lisäksi grillailimme ainakin tomaattia ja perunaa.






Ruoan jälkeen

Ihanaa oli olla Turkissa taas vaihteeksi, mutta toisaalta olin tyytyväinen päästessäni takaisin Suomeen. Ensinnäkin se kuumuus on välillä niin tuskallista. On kiva nähdä miehen perhettä, sukulaisia ja kavereita, mutta kun se koko viikko koostuu suurelta osin heidän tapaamisestaan, niin jo alkaa riittämään. Mennään rannalle - otetaan sisarukset mukaan, mennään kahdestaan kävelylle - joka toisella kaupalla on serkku, kaveri, entinen koulukaveri tai muuten vaan tuttu, jonka kanssa jäädään puhumaan. Ei juuri ole kahdenkeskistä aikaa. Mutta sitähän meillä riittää täällä Suomessa. Harmittaa miehen puolesta, että hän Suomessa asuessaan näkee perhettää niin harvoin. Toisaalta jos asuisimme Turkissa, sama olisi minun kohdallani ja jos taas jossain muualla, olisimme samassa tilanteessa. Toisaalta en minä nytkään näe perhettäni joka kuukausi, koska asumme Suomessa toisessa paikassa kuin perheeni. Tilanteeseen vain on totuttava.



Oli Turkissa paljon mukavia asioitakin. Meressä uiminen. Sain uuden tuttavuuden. Aurinko. Ihanat lapset. Shoppailimme minulle sellaiset kivat, löysät, kuviolliset housut, joita käytän aina kotona. Gözleme. Dolma. Baklava<3