sunnuntai 29. marraskuuta 2015

22

Enää noin yksi vuosi jäljellä valmistumiseeni restonomiksi. Kunhan saan oparin ja kaikki muutkin kurssit suoritettua loppuun aikataulun mukaisesti... mutta enköhän! Jännittävää nähdä, mitä sen jälkeen tuleman pitää.

Meillä on kaksi koiraa kotikotona. Beaglejä molemmat. Toinen on jo vanhus, reilun 12 vuoden ikäinen ja toinen taitaa olla reilun seitsemän vuoden ikäinen.



Minulla on kolme veljeä. Yksi iso sellainen ja kaksi nuorempaa (isokokoista kuitenkin) veljeä. Minä olen pitkä, mutta kaikki ovat minua vielä pidempiä, jopa nuorin, joka pääsee ripeille ensi kesänä. Juhlat siis tiedossa!

Reilu neljä vuotta olemme olleet yhdessä mieheni kanssa. Tuntuu että olisimme tunteneet toisemme vielä pidempään.

Olin viisivuotias, kun opin lukemaan. Osasin siis lukea ennen kouluun menoa. Tuta oli se, joka minua opetti <3

Nauran tuolle tietokoneelle :D

Olen käynyt kuusi kertaa Maata Näkyvissa -festareilla peräkkäisinä vuosina rippikouluikäisestä asti. Kun muutin Kajaaniin, en ole enää päässyt käymään.

Minulla on yhteensä vain seitsemän serkkua, kun miehelläni niitä on varmaan melkein 200!

Olen käynyt Turkissa yhteensä kahdeksan kertaa. Jotkut ovat olleet lyhyempiä reissuja ja jotkut taas pidempiä. Pisimmäin ajan olin siellä viime syksynä, kun olin vaihdossa neljä kuukautta.


Yhdeksänvuotiaana tykkäsin Gimmelistä. Minulla oli heidän julisteitaan seinällä ja kerran meillä oli parin kaverin kanssa pyjamabileet, jolloin meikkasimme ja puimme itsemme esittämään bändin jäseniä.

Mies on ollut nyt Suomessa yhteensä kymmenen kuukautta. Aikaa menee hirveän nopeasti. Hyvin on kuitenkin sopeutunut jo tänne, vielä kun sen kielen vain oppisi.


Kun olin yksitoistavuotias, Antti Tuisku esiintyi kotipaikkakunnallani, mikä oli silloin iso juttu. Keikan jälkeen odotimme, että hän olisi tullut kirjoittamaan nimmareita, mutta ei tullut. :(

Mieheni perheessä on yhteensä kaksitoista henkeä. Äiti ja isä, joilla on kymmenen lasta, viisi tyttöä ja viisi poikaa. Mieheni on lapsista toiseksi vanhin. Hänellä on yksi vanhempi sisko.

Vuonna kaksituhattakolmetoista syksyllä aloitin opiskelemaan restonomiksi. Yläasteen jälkeen minulla ei ollut vielä mitään hajua, mitä haluaisin tulevaisuudessa tehdä, joten jatkoin lukioon monen muun joukossa. Kun lukio lähestyi loppuaan, en ollut edelleenkään keksinyt mitään minua kiinnostavaa ammattia. Tuolloin hain vain sosiaalialalle, mutta olin päättänyt pitää välivuoden, pääsin sitten sisälle tai en. En kuitenkaan päässyt ja hyvä niin, sillä muuten voisin olla nyt väärällä alalla. Tuolloin ajattelin matkailualasta, että sitä en voisi edes harkita, koska olen niin huono kielissä. No, en minä vieläkään mikään kielitaituri ole, mutta ainakin olen kehittynyt jonkin verran, eikä kynnys ruveta puhumaan esimerkiksi englantia ole niin suuri kuin aiemmin. Edelleen tulevaisuus on täysin avoinna, mutta ala on ollut erittäin mielenkiintoinen ja mahdollisuuksia tämän koulun jälkeen on monia, ja hieman itselle on alkanut selkiytyä niitä omia kiinnostuksen kohteita. Mutta aika näyttää, mitä sitä loppujen lopuksi päädytään tekemään. :)

Bloggerin mukaan minulla on neljätoista seuraajaa. Kuitenkin julkaistessani postauksen sivun katselumäärät nousevat paljon, jonka perusteella ajattelen lukijoita olevan todellisuudessa enemmän. Olisikin mukava kuulla, keitä tätä blogiani oikein lukee. Joten olisi kiva saada kommentteja ja kuulla teistäkin jotain. :)

Viisitoistavuotiaana olin Porissa valtakunnallisilla NY-messuilla. Meillä oli oma nuori yritys, Pumps NY, joka myi karkkeja ja kolikkopankkeja. Siellä pääsimme kävelemään punaista mattoa pitkin hienosti pukeutuneina yleisön hurratessa. :D

Harrastin yleisurheilua nuorempana monta vuotta. Aikalailla kaikkea on tullut kokeiltua, myös aitajuoksua ja seiväshyppyä. Olin varmaan kuusitoistavuotias, kun olin viimeisimmän kerran yleisurheilukisoissa, juoksemalla viestissä.

Seitsemäntoistavuotiaana matkustiin Turkkiin ensimmäisen kerran. Teimme matkan yhdessä pari vuotta minua nuoremman pikkuserkkuni kanssa. Oli lähellä ettemme varanneet matkoja Kosille, mutta ne sitten kerkesi mennä, niin päädyimme matkustamaan Alanyaan. Tarvitsimme lupalaput vanhemmilta, sillä olimmehan alaikäisiä. Olimme Alanyassa viikon ja tällöin tapasimme mieheni kanssa ensimmäisen kerran.


Olin juuri täyttänyt kahdeksantoista vuotta, kun matkustin ensimmäistä kertaa yksin lentokoneella. Tämä oli kaikenkaikkiaan toinen kerta lentokoneessa, mutta ensimmäinen kerta, jolloin konetta piti vaihtaa. Se oli jännittävää! En edes tiennyt Istanbulin kentällä, minne minun piti mennä. Onneksi sain apua kysyttäessäni ja löysin oikeaan paikkaan.


Olin yhdeksäntoistavuotias, kun menimme naimisiin mieheni kanssa. Näin jälkikäteen ajateltuna se tuntuu hurjalta päätökseltä noin nuorena ja niin nopeasti, mutta tässä me edelleen olemme <3

Kun olin kaksikymmentävuotias, lähdin vaihtoon Turkkiin. Vaikka Turkki olikin ennestään tuttu maa, opiskelu siellä oli uutta. Oli hyvin mielenkiintoinen kokemus, vaikka ammatillisesti en hirveästi hyötynyt siitä sen takia, että meille ei juuri mitään luentoja pidetty vaan pääsin aika helpolla loppujen lopuksi. Tuolla kerralla tuli kuitenkin nähtyä paljon uusia paikkoja Turkissa ja sain uusia tuttavuuksia eri maista.


Vietin synttäreitä Turkissa ensimmäisen kerran, kun täytin kaksikymmentäyksi. Mitään isoja juhlia emme pitäneet, vaan kutsuimme muutaman kaverin kylään ja ostimme kakun ja vähän keksejä. Kakku oli niin hyvää!!


Ja nyt olen kaksikymmentäkaksivuotias! Mitään ihmeellisempiä suunnitelmia ei tämän päivän suhteen ole, ihan perusarkea ja koulujuttuja. Kiitokset Nealle tällaisesta synttäripostausideasta. :)

2 kommenttia:

  1. Voitaisko vaan mennä takasin Turkkiin ja jäädä sinne?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, why not ;) Aleksikin varmaan haaveilee yhtä lailla Turkkiin muutosta :D

      Poista

Piristä päivääni jättämällä kommentti! :)