torstai 24. maaliskuuta 2016

Opiskeluaikaa

Jouduin laittamaan puhelimen kuvat koneelle, sillä tilaa oli enää niin vähän, etten saanut edes sovelluksia päivitettyä. Kuvat alkoivat niistä ajoista, kun olin juuri muuttanut Kajaaniin opiskelemaan, olinhan puhelimenkin vasta saanut juuri ennen sitä mieheltäni. Nyt kun opinnot alkavat olemaan loppupuolella, on ihan kiva muistella tätä aikaa.

Kun muutin Kajaaniin, muutin ensimmäistä kertaa omilleni. Oli vuoden 2013 syksy. Aikaisemmin en ollut asunut yksin. Se oli jollain tapaa jännittävää, mutta samalla myös kiehtovaa. Saisin olla omassa rauhassa ilman kenenkään häiritsemistä ja tehdä, mitä lystää. Mutta myös kaikki asiat tulisi hoitaa itse. Juurikaan ketään en Kajaanista etukäteen tuntenut. Opiskelun alku oli todella jännittävää aikaa. En tuntenut ketään ennestään ja ammattikorkeakouluopiskelukin oli minulle uutta. Muistan kun ensimmäisenä päivänä aloitus oli koulun kotateltassa. Osa ihmisistä jutteli keskenään, olivat tuttuja ennestään. Itse olin vain hiljaa ja odottelin jonkun aloittavan puhumaan. Ennen varsinaista koulun alkua meille oli kuitenkin varattuna kaksi päivää, jolloin oli tutustumisleikkejä, infoa ja paikkojen esittelyä. Myös viikonloppuna oli ohjelmaa, johon pystyi halutessaan osallistumaan, esimerkiksi kaupunkikierros, jonka jälkeen pääsimme ilmaiseksi elokuvateatteriin. Aluksi oli tarkoituksena katsoa Millerit, mutta kun sitä ei jostain syystä saatukaan pyörimään, meille näytettiin Red 2. Sekin oli hyvä. Alla olevat kuvat ovat ensimmäisestä omasta asunnostani. 




Pian kuitenkin aloin tutustumaan uusiin ihmisiin ja pääsin myös opiskelun makuun. Huomasin opiskelun olevan hyvin erilaista kuin lukiossa. Lukiossa olin tottunut, että joka päivä koulua on 8.40-14.40 ja koulunkäynti on luennoilla istumista ja tehtävien tekoa. Koeviikolla oli sitten kaikki kokeet ja ne tietysti tehtiin yksin. Ammattikorkeassa taas koulupäivien pituudet vaihtelevat ja välillä saattaa olla paljonkin itsenäisesti tehtävänä. Tenttejä on, miten saattuu olemaan, eikä kaikista kursseista sellaista edes ole. Aina tentit eivät kuitenkaan ole yksintenttejä, vaan on ollut pari- ja ryhmätenttejäkin. Ihan ensimmäiseen tenttiin saimme ottaa A4 kokoisen paperin lunttilapuksi. Voi kuulostaa oudolta, mutta on siinä järkeäkin. Sitä tehdessä nimittäin tuli paneuduttua asioihin ja vähän mietittyä, mitä siihen kirjaa ylös. Ehkä asiat jäivät jopa paremmin päähän tuolla tapaa! Myös paritentit ovat hyviä. Ne ovat samalla oppimistilanne ja jos toinen ei jotain asiaa muista, ehkä toinen muistaa ja samalla itse oppii kyseisen asian. Ryhmätentit ovat olleet yleensä vähän erilaisia. Yleensä on tullut tehdä miellekarttoja tms, jotka on sitten esitetty muille ryhmille. Ammattikorkeassa ei myöskään ole aina tarvinut vain istua luennoilla. On ollut erilaisia projekteja ja matkoja sekä yritysvierailuja, on harjoitteluita ja lisäksi harrastettu liikuntaakin (tätä kuitenkin lähinnä liikuntaan liittyvillä kursseilla ja moduuleissa). Vaihdossakin olen käynyt. Ihanan vaihtelevaa. Näissä kuitenkin on varmasti suuriakin vaihteluja riippuen alasta ja ammattikorkeakoulusta. Seuraavat kuvat ovat Kokkolasta, kun suoritin siellä työelämäjakson keväällä 2014. 



Lohtaja



Tekemistä vielä kuitenkin riittää. On vielä keskeneräisiä kursseja ja opinnäytetyön teoria- ja raporttiosuudet kirjoittamatta (taino vähän aloitin raporttiosuutta kirjoittamaan eilen!). Kesällä suoritan viimeisen harjoittelun. Tämän kevään jälkeen onkin aika sanoa hyvästit Kajaanille. Kajaanistakaan minulla ei juuri ollut sen suurempia mielikuvia aiemmin. Ainoastaan olin käynyt prikaatilla kerran. Mutta valittamista ei ole ollut, hyvin olen täällä viihtynyt. Olen tutustunut ihaniin ihmisiin niin koulun kuin Kansanlähetyksenkin kautta, saanut uuden harrastuksen ja miehenikin sain Suomeen tässä opiskeluaikana, reilu vuosi sitten. Niin ja onhan täällä meidän vakiokahvila Cafe Mokka, josta saa Poğaçoja. Haikeaa täältä on lähteä. Mutta mielenkiinnolla odotan, minne tulevaisuudessa tiemme vie. 

perjantai 18. maaliskuuta 2016

Turkey - My Story

Vihdoin ja viimein voin todeta tuon tekemäni markkinointivideon Turkista olevan valmis! Aikaa se on vienyt paljon, erityisesti materiaalin paljouden takia, mutta myös äänittämisen vaikeuden takia. Nyt kuitenkin olen saanut sen YouTubeen asti, niin tsekatkaapas! Olisin myös erittäin iloinen, jos antaisitte palautetta videosta, esimerkiksi vastaten seuraaviin kysymyksiin: Mikä videossa oli hyvää? Mikä huonoa? Mitä olisi voinut tehdä toisin? Muuta kommentoitavaa. Kiitos! :) 

torstai 10. maaliskuuta 2016

Se oikea

Nuorempana harrastin monta vuotta yleisurheilua. Varmaan kaikkia lajeja olen joskus kokeillut, myös aitajuoksua ja seiväshyppyä. Korkeushypystä en tykännyt, sillä minulla oli rimakammo. Seiväshyppykään ei siis ollut minun juttuni johtuen samasta syytä, mutta silti muutaman kerran olen osallistunut siihen kisoissa, jotta urheiluseuramme saisi pisteitä. Pikajuoksu, pituushyppy, 3-loikka ja kuulantyöntö olivat yleisimmät lajit, joihin kisoissa osallistuin. Vuosien myötä motivaatio yleisurheiluun kuitenkin hiipui, eikä sitä koskaan edes niin suuresti ole ollut, että olisin erityisen hyvä ollut jossain lajissa. Kilpaileminen ei vaan ole minun juttuni.


Pesäpalloa harrastin vuoden verran ollessani n. 10-vuotias. Olimme kaverini kanssa ainoat tytöt poikajoukkueessa. Kaverini oli pelannut pesistä jo aiemminkin - minä lähdin harrastukseen hänen mukanaan. Säännöistä ei ollut tietoa. Se myös näkyi ja sen takia olin aika usein jokerina peleissä. Jonkinlaista osaamista siitä kuitenkin kehittyi esimerkiksi lyöntien suhteen. Koulussa tykkäsin pesäpallosta kovastikin ja nelimaalia pelasimme usein pihoillamme tai pellolla - vaikka meitä olisi ollut vain neljäkin. Ala-asteella käytimme monet välitunnit pesäpallon/nelimaalin tai jalkapallon parissa. Myöhemmin pesäpallo oli harvinaista herkkua, sillä sitä pystyi pelaamaan lähinnä koulun liikuntatunneilla. Muuten olisi hieman hankalampi saada porukka ja kamat peliä varten. Siitä on jo kauan, kun olen sitä viimeksi pelannut. Joskus olisi kiva vielä päästä pelaamaan, mutta harrastusta siitä minulle tuskin enää tulisi.


Yläasteen ja lukion aikaan olen vierestä seurannut parin kaverini jalkapalloharrastusta. Harjoituksia oli useamman kerran viikossa ja vaikka olisi ollut vähän flunssaa, ei olisi malttanut olla pois. Tällöin ihmettelin suuresti sitä, miksi pitäisi puolikuntoisena mennä harrastuksen pariin. Ei kai se niin kivaa voi olla, etteikö joskus voisi olla pois. Itse en ole koskaan sen suuremmasti innostunut jalkapallosta. Se on niin raskasta kun pitää juosta edestakaisin, enkä osaa edes kikkailla.


On kuitenkin yksi laji, josta olen tykännyt jo kouluajoilta asti, nimittäin lentopallo. Se ei ollut liian raskasta ja muutenkin se on vain niin mukavaa. Koululiikunnoilla se kuitenkin oli mitä oli, noh, eipä oikein tullut kunnon peliä ja pallo vain yritettiin saada verkon toiselle puolelle - jos siihen osuttiin. Riparilla lentopallo oli yksi parhaista asioista. Nuorempana kävimme myös joskus kaverini kanssa naisten lentopallovuorolla pelailemassa. No sekin sitten jäi jonkin ajan päästä. Kun olin vaihdossa Turkissa, valitsin yhdeksi kurssiksi lentopallokurssin erään puolalaisen kaverini kanssa. Siellä emme kuitenkaan juuri pelanneet, vaan harjoittelimme eri lyöntejä ja muuta lentopalloon liittyvää. Nyt kun opiskelen ammattikorkeakoulussa, minulla olisi ollut mahdollisuus osallistua koulun tarjoamille lentopallovuoroille. Jostain syystä en kuitenkaan ole niillä käynyt - yhtä kertaa lukuunottamatta. Kuitenkin viime syksynä kun näin Kansanlähetyksellä olevan lentopallovuoro kerran viikossa, innostuin asiasta. Tuttavani vielä rohkaisi tulemaan mukaan. Syksystä asti olemme mieheni kanssa käyneet pelailemassa sitä kerran viikossa. Taino syksyllä jäi joitain viikkoja väliin, jolloin emme päässeet, mutta nyt kevään puolella olemme olleet varmaan joka viikko. Kerrankin olen löytänyt lajin, josta olen ihan kunnolla innostunut! Olen jo miettinyt, että voisin silloin tällöin alkaa käydä niillä koulun lentopallovuoroillakin, joita on kaksi kertaa viikossa. Yksi kerta viikossa tuntuu niin vähäiseltä. Enkä olisi ikinä uskonut sanovani jostain liikuntaharrastuksesta näin. Se on kun löytää sen oikean lajin.

Onko teillä joku liikuntaharrastus, josta olette innostuneet? Miten ajatukset eri lajien suhteen ovat muuttuneet vuosien myötä? 

tiistai 1. maaliskuuta 2016

Kevättä kohden

Voi että nautin niin näistä aurinkoisista päivistä. Ilmassa on jo niin kevään tuntua. Aurinko paistaa hieman jo lämmittäen ja hanget kimaltelee ihanasti. Korviin kantautuu lintujen laulua, mikä on selvä kevään merkki. Tänään on muutenkin ollut hyvä päivä, eikä kurkun käheys ole haitannut asiaa. Aamu lähti käyntiin elokuvateatterilta, jossa oli mielenkiintoinen tilaisuus liittyen liikkuvan kuvan hyödyntämiseen markkinoinnissa ja myynnissä. Tanssivien Susien laumanjohtaja Jimi Heikkinen oli aiheesta puhumassa. Tilaisuus käsitteli juuri samaa asiaa, jota tulen käsittelemään myös oparissani, ja näimme mielenkiintoisia ja hyviä esimerkkivideoita. Itselläni on vielä paljon oppimista videoiden tekemisessä. Oma markkinointivideoni Turkista alkaa olemaan loppupuolella, eikä enää kovin kauaa, että pääsen sen julkaisemaan! Päivä jatkuu toisen videon kuvaamisen parissa ja ilta menee dokkarin parissa.