maanantai 25. heinäkuuta 2016

Köpmanholmen

Viime viikko oli ihanan lämmin, ja lämpimät säät jatkuu edelleen. Vihdoinkin tuntuu oikeasti kesältä. Viime viikolla Kokkolassa riitti vilskettä, sillä täällä oli Eurooppalainen ruokatori sekä Kokkola Cup. Sain myös vähäsen nauttia arkena päiväsaikaankin näistä ihanista säistä ruokatorin merkeissä, hieman normaaleista työtehtävistäni poiketen. Pääsin nimittäin ensimmäistä kertaa olemaan järjestyksenvalvojana. Samalla viikolla oli Jaakon päivät Pietarsaaressa. Sinne suuntasimmekin lauantaina mieheni ja äitini kanssa. Siellä oli todella paljon porukkaa liikkeellä. Mukava oli vain kierrellä ja katsella, nauttia jäätelöstä ja musiikista, ihmisvilskeestä ja auringosta, sekä hyvästä seurasta.


Otimme mieheni kanssa pyörät matkaan mukaan. Ajatuksenamme oli pyöräillä takaisin Kokkolaan. Matkan varrella aikomuksenamme oli kuitenkin myös poiketa päätieltä mennäksemme käymään Köpmanholmenin saarella. Se on ollut yksi paikka näillä seuduilla, jossa olen halunnut käydä. Sinne päästäkseen poiketaan Norra Larsmovägeniltä n. 6km. Ensimmäiset kolme kilometriä on asfalttitietä ja toiset kolme hiekkatietä. Kun saavutaan Sonamon soutuvenesatamaan, pystyy lainaamaan pelastusliivejä ja soutuvenettä saarelle päästäkseen, tai voi kulkea tuon pikkuvälin taksivene M/s Wilmalla. Eikä se maksa mitään. Me valitsimme soutamisen. Minusta tuo oli tosi mukavaa, kun voi vaan ottaa veneen käyttöönsä ja soudella itse saarelle.




Saarella oli kiva rento tunnelma. Kävimme ostamassa jätskit saarella olevasta kahvilasta. Emme kuitenkaan jääneet istumaan terassille, vaan lähdimme hieman tutustumaan saareen. Noin parinsadan metrin päästä kahvilasta tulimme sille laiturille, johon M/s Jenny saapuu torstaisin, tosin enää vain yhtenä torstaina tänä kesänä. Siellä oli mukava istua auringossa ja roikuttaa jalkoja vedessä, joka ei enää hetken jälkeen tuntunut edes kylmältä, kun jalat olivat tottuneet, sekä katsella ohi kulkevia veneitä. Eikä mitään kiirettä minnekään. Kellonajasta ei ollut tietoa. Hyvän aikaa istuimme siellä, kunnes lähdimme kiertämään luontopolkua, tutustumaan hieman maankohoamisnäyttely TerraMareen, ja kiipesimme näköalatorniinkin. Upeat näkymät oli!









Kun olimme soudelleet takaisin Sonamon soutuvenesatamaan ja olimme lähdössä pyöräilemään, kello oli vähäsen yli kahdeksan. Niin se aika oli vaan vierähtänyt. Siitä matkaa kotiin oli lähemmäs 28km. Yhteensä pyöräilyä tuli n. 50km. Tuo matka ei tuntunut ollenkaan pahalta, ja olihan meillä välissä taukoa, ettei yhteen kyytiin poljettu. :) Mutta oli kyllä ehdottomasti käymisen arvoinen paikka!

2 kommenttia:

  1. Te ootte kyllä ihan käsittämättömän ahkeria pyöräilemään! :-D Voi kun saisi itse edes puolet tuosta innostuksesta ja kestävyydestä!

    Ja hei, ihan mielettömän ihania kuvia jälleen kerran! Teillä on ollut kyllä kauniin kesäiset maisemat siellä. Täälläkin alkaa vihdoin näyttää vähän selkeämmältä, ja tänään on ollut ihan rehellisesti sanoen jopa kuumakin! :-D

    VastaaPoista
  2. Hahaa, no ihan vaan muutaman kerran on tullut pyöräiltyä vähän pitemmästi tänä kesänä. Normaalipäivinä tulee pyöräiltyä lähinnä töihin, ehkä kauppaan tai sitten muuten tässä lähistöllä. :D Muuten ei sitten tulekaan juuri liikuttua... mutta ihan mukavaahan tuo on, etenkin tällaisilla ilmoilla! :)

    Kiitos! Kesällä tuntuu olevan kaunista vähän joka puolella, kun on valoisaa ja vihreää. Kiva jos sielläkin tuntuu jo kesältä! :D

    VastaaPoista

Piristä päivääni jättämällä kommentti! :)