tiistai 8. marraskuuta 2016

Paluu syyskuuhun

Nyt on aika palata takaisin syyskuuhun, jolloin siis oltiin kolme viikkoa Turkissa. Matkustettiin yksi yö Helsinkiin ja Helsingissä oltiin vielä yö ennen lähtöpäivää. Lennot meni todella hyvin. Ei kiirettä, vähän shoppailua, syötiin sundaet kentällä ja viime hetken netin käyttö ennen mobiilidatan sulkemista. Harvoin katson leffoja lennolla, vaikka Helsinki-Istanbul lennolla hyvin olisikin aikaa. Tällä kertaa kuitenkin selailin vaihtoehtoja ja valitsin yhden, jonka päätin katsoa. Halusin katsoa turkkilaisen leffan, koska niitä harvemmin tulee katsottua, sillä ainakaan ilman englannin tai suomen tekstitystä minulla ei ole kiinnostusta katsomiseen. Leffaksi valikoitui Hayat Öpücüğü. Tykkäsin! Se on romanttinen elokuva / komedia. Välillä sai nauraa ja lopussa kyyneleet valui poskia pitkin. Surullinen mutta silti niin ihana loppu. Vaihtokin meni rauhallisesti, ei siis kiirettä. Laukkujen odottamisesta on tullut jotenkin stressaavaa. Jännittää, tuleeko ne. Aiemmasta kahdeksasta lennosta kaksi kertaa on käynyt siten, että laukut eivät ole tulleet. Tällä kertaa ne onneksemme kuitenkin tulivat, joten matka pääsi jatkumaan kohti Alanyaa transferilla. Vierestä olisi lähtenyt Turkish Airlinesin ilmainen bussikyytikin, mutta se ei ollut tullut mieleen aiemmin. Miehen veli oli varannut matkan meille jo etukäteen.


Matkalla Alanyaan pääsi taas kosketuksiin Turkin liikenteen kanssa. Kuski ajoi välillä reilua 120 km / h ja kerran ajoi ihan toisen auton perässä niin, että sen toisen auton oli suorastaan pakko väistää toiselle kaistalle, kun toinen ajoi ihan perään. Ja kättä heilutettiin toisesta autosta. Myöhemmin Alanyassa ollessa istuin teellä miehen ja hänen isänsä kanssa ja kiinnitin huomiota liikenteeseen. Monesti ajettiin päin punaisia. No, eipä varmaan tullut yllätyksenä kenellekkään Turkissa matkustaneelle. Toinen asia johon joutui "tottumaan" jo heti alusta lähtien oli tupakointi. Jopa kotona (siis miehen perheen kotona, jossa asuimme loman ajan) joutui sitä välillä sietämään. Tuntuu, siis ihan vain tuntuu, että jokainen mies Turkissa polttaa. Paluumatkalla Antalyaan kysyinkin mieheltä, tunteeko hän ketään miespuolista Turkissa, joka ei polttaisi. Ensin sain kieltävän vastauksen, mutta sitten hän keksikin yhden setänsä, joka ei polta.


Asuimme siis mieheni perheen kotona. Mieheni sisko kolmen lapsensa kanssa oli siellä myös ensimmäisen viikon melkein kokonaan. Lapsia, jotka olivat jatkuvasti kotona, oli siis seitsemän noin 2,5 vuoden ikäisestä tasaisesti ylöspäin. Vaikka niin suloisia ovatkin, se tarkoitti, ettei hetkeäkään omaa rauhaa. Sama mihin huoneeseen meni, joku oli siellä hetken päästä. Aamulla lapset alkoivat ramppaamaan huoneessa, jossa nukuin. Välillä joku itki, jotkut tappeli ja joku teki jotain muuta erikoista. Jos kotona halusi omaa rauhaa, vaihtoehdot olivat vessa tai suihku. Kun sisko lapsineen lähti, tilanne rauhoittui, sillä miehen sisaruksista nuorin on nyt jo noin kymmenen vuotta. Noin puolessa välissä meidän lomaa lapsilla alkoi koulu, jolloin kotona hiljeni entisestään. Koulu vei osan heidän päivästään ja koulun jälkeen kotitehtäviä tehtiin ahkerana.




Kaikki oli ihan rauhallista koko lomamme ajan. Alanya oli entisensä, ainoastaan havaitsin turistikadon. Turkkilaisia turisteja näkyi puolestaan normaalia enemmän. Mies totesi yhdessä välissä luulleensa, että vain monet eurooppalaiset turistit pukeutuvat vähäpukeisesti, mutta huomasi, että niin pukeutuvat myös monet turkkilaiset turistit. Minua Alanya on alkanut melko suuresti kyllästyttää. Se ei anna oikeen mitään uutta enää. Yksin ei niin huvita turisteilla, joten olisi kiva, jos olisi kaveri, jonka kanssa olla ja mennä. Auton kyydissä Mahmularista Obaan katselin maisemia ja ajattelin, että ne ovat todella kauniit, mutta eivät kuitenkaan herätä enää sitä wow-fiilistä. Loma sisälsi paljon myös odotusta ja tylsistymistä silloin, kun miehen mukana kulki. Olisikin niin kiva päästä näkemään välillä uusia maisemia.




Meressä tuli uitua useamman kerran. En yleensä hirveästi ota aurinkoa, ainakaan kauan. Vasta loppuloman puolella tuli maattua auringossa ja oikein hämmästyin, kuinka ihanaa olikaan maata rannalla uinnin jälkeen. Lämpö tuntui niin ihanalta samoin kuin taustalla kuuluva meren ääni. Dimcayissa käytiin kerran minun sukulaisteni seurassa. Siellä on pakko käydä joka kerta, onhan se yksi lempipaikoistani. Ulasiin tehtiin vastaavanlainen retki kuin viime vuonnakin, eli grillausta ja uimista porukalla. Mukana meidän lisäksi oli miehen kaksi siskoa miehineen, sekä toisen siskon kolme lasta. Pitkin lomaa tapasin vanhoja ja uusia tuttavia. Yhtenä sunnuntaina osallistuin jumalanpalvelukseen Obassa, mikä oli tosi mukava kokemus. Eräs päivä reippailin kalelle katsomaan auringonlaskua, ja eräs toinen päivä ihailimme sitä mieheni kanssa Kleopatra-rannalla. Tavattiin sukulaisia ja kavereita, ja muuten vaan palloiltiin Alanyassa ja välillä Mahmutlarissakin. Bayramiksi shoppailtiin uudet vaatteet lapsille ja ennen koulun alkua reput, kynät sun muut tarvikkeet. Jonkin verran shoppailtiin myös itsellemme vaatteita. Mies kävi hammaslääkärissä poistamassa yhden viisurin. Terveenä pysyttelin muuten, mutta yhtenä päivänä sain auringonpistoksen, jolloin ilta meni huonosti voiden. Onneksi seuraavana päivänä olo oli jo normaali. Hypättiin myös virastoissa ja pankeissa. Huvittavaa, kun poliisilaitoksella käydessä poliisi kyseli uteliaisuudestaan kaikenlaista, muun muassa onko lapsia. Sitä kysymystä kuulee Turkissa muutenkin usein. Ruuan osalta sain taas muutaman kerran nauttia mun lemppariruuasta Turkissa, nimittäin dolmista. Miehen sisko niitä aina valmistaa, kun tietää, että tykkään niistä. Häät, joihin oli tarkoitus mennä, jäivätkin väliin. No, koska Turkki. Harvoin asiat menee niin kuin on suunnitellut. Erityisen paljon aikaa kotona ollessa vietin lukien kirjoja, nautin oikein siitä. Suomessa en ole ihan yhtä aikaansaava sen suhteen, vaikka haluaisinkin. Täällä aika menee niin helposti muuhun. Sää oli oikeastaan koko loman ajan aurinkoinen, ainoastaan yhtenä päivänä tuli paljon vettä. Aluksi ilma oli liian kuuma. Loppuloman sää puolestaan oli sopiva. Uida tarkeni vielä hyvin ja auringossa oli ihanan lämmin. Illalla kuitenkin oli viileämpää, joten käytin nukkuessa peittoa.










Jossakin vaiheessa lomaa tuumattiin molemmat miehen kanssa, että kyllä kaksi viikkoa olisi riittänyt. Kuitenkin lähdön lähestyessä alkoi tuntumaan haikealta, ja  tuntui, että ei haluaisi vielä lähteä. Nämä Turkin matkat herättää aina niin monenlaisia tuntemuksia. Kolmen viikon jälkeen oli kuitenkin hyvästien aika. Bussilla otogariin, jossa tunnin odotus. Ilmaisella lentokenttäbussilla kentälle. Matkalla kysyin mieheltä, tuntuuko hänestä, että olisi menossa kotiin vai lähdössä kotoa. Vastaus oli: siltä väliltä. Kentällä oltiin todella ajoissa, joskus puoli ysin jälkeen, ja meidän lento lähti 3.15 yöllä. Vaihto Istanbulissa kesti noin kolme tuntia. Lennot meni hyvin, mutta nukuttua tuli vähän pätkissä siellä täällä. Positiivisella tavalla mieleenpainuva hetki oli käynti vessassa Helsinki-Vantaalla. Tilat olivat tosi siistit ja ihan rauhassa yksinään sai siistiytyä ja kuunnella linnunlaulua. Oli ihana päästä takaisin Suomeen. Kuten aiemmin kirjoitin, Helsinki otti meidät hyvin vastaan. Mukavia asioita voisi listata myös näin: ei liian kuuma (tosin tässä vaiheessa vuotta alkaa jo olemaan liian kylmä, hrrr...), ei kävelykaduilla ajelevia skoottereita, ei liikaa ihmisiä, ei tupakansavua ainakaan sisällä, ei vedenlotrausta pullosta toiseen, ruokapöytä ja normaali vessa ja mikä parasta: oma sänky ja oma rauha. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Piristä päivääni jättämällä kommentti! :)