maanantai 20. maaliskuuta 2017

Pöyräilykausi alkakoon!

Reilu viikko sitten lauantaina julistin pyöräilykauden omalta osaltani alkaneeksi. Ilmat ovat olleet jo niin keväisiä ja aurinkokin paistoi. On siis koittanut se aika, jolloin olisi tarkoitus tutustua Turkuun vähän laajemminkin sekä sen lähiympäristöön. Tuona lauantaina suuntasimme ensimmäistä kertaa Ruissaloon. Tai kerta oli ensimmäinen minulle, mieheni oli käynyt pyöräilemässä siellä kerran jo talvella. Meiltä matkaa Ruissalon Sillalle on nelisen kilometriä eli ei kovin pitkä matka. Monet muutkin olivat siellä ulkoilemassa, enkä ollenkaan ihmettele miksi. Tykkäsin kovasti saaresta ja suunnittelin jo, että joku kerta pitää ottaa eväät mukaan ja lähteä sinne eväsretkelle. Tullessa kuljimme rannan tuntumassa olevia (mutaisia) pyöräteitä pitkin. Honkapirtille, eli noin saaren puoleen väliin saavuttuamme päätimme pistäytyä siellä kahvilla. Emme kuitenkaan viihtyneet siellä kovin hyvin, sillä se oli niin täynnä ihmisiä, että istumapaikkaa ei tahtonut löytyä eikä paikan tyyli ole oikein meidän silmää miellyttävä. Syötävien osalta ei puolestaan ollut valittamista! Kahvitauon jälkeen suuntasimmekin jo kotiinpäin suorinta tietä. Osa saaresta jäi siis minulta vielä näkemättä, joten seuraavalla kerralla täytyykin jatkaa eteenpäin siitä, mihin viimeksi jäimme.











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Piristä päivääni jättämällä kommentti! :)